torstai 3. lokakuuta 2013

Macarena ilman sitä Macareenaa


Kaohsiung on ottanut meidät vastaan lämpimästi, ihan kirjaimellisestikin. Jos Hsinchussa oli kuuma, niin täällä on vielä kuumempaa. Eräs yhteistyöseurakunnan pastoreista oli kuulemma huolissaan meidän pärjäämisestämme, kun sää kuulemma vähän viilenee lähipäivinä. Ei saisi nauraa toisen vilpittömälle huolenpidolle, mutta suomalaisena pidän kyllä aika huvittavana kyseistä huolenaihetta. Illat on ihanan raikkaita ja vielä lämpimiä yhtä aikaa, vähän niin kuin Suomessa elokuussa. Sellaisesta illasta voi täällä nauttia esimerkiksi puistojumpissa ja joen varrella lenkkeillen.

Eräs paikallinen luterilainen seurakunta on aloittanut praise dance –iltojen järjestämisen vastineeksi buddhalaisten ja taolaisten tai chi –ryhmille ja muille mummojumpille, ja mekin saimme kutsun osallistua tähän toimintaan.  Käytännössä kirkon etupiha oli tyhjennetty parkkeeratuista autoista (Taiwanissa parkkeerataan minne vain!) ja rajattu tähän tarkoitukseen. Musiikki oli paikallista gospelia ja sanoitukset raamatunlainauksia (kiinaksi). Siinä sitten mentiin parin-kolmenkymmenen muun mukana ja koitettiin pysyä perässä. Huvittavin pätkä oli macarenan askeleet yhdistettynä kiinankieliseen gospelpoppiin, jonka rytmi ei muistuttanut juurikaan alkuperäistä macareenaa. Melkeimpä vaikeaa niin, kun koitin koko ajan kuulla macarenan rytmin päässäni, että muista askelkuviot.

Täällä Kaohsiungissa ei ole tällä hetkellä suomalaisia lähettejä, joten meistä pitävät huolen paikalliset pastorit ja seurakuntalaiset. Ja hyvää huolta meistä on pidettykin, meitä on syötetty ja juotettu (todella hyvää kahvia, jota varten yksi pastoreista jauhaa kahvipavut joka kerta tuoreeltaan!). Välillä meidän suhteen ollaan ehkä myös ylisuojelevaisia, mikä tulee ilmi kun paikalliset kysyvät tiedämmekö mistä saamme ruokaa ja osaammeko liikkua itseksemme. Tietenkin he tarkoittavat hyvää!

Paikallisten kanssa toimiessa sitä törmää välillä tilanteisiin, joissa ei joko ymmärrä täysin toisen sanomaa tai tule itse ymmärretyksi. Paikallisten englanninkielen taito ei ole aina kovin hyvä, eikä välttämättä edes tulkkina toimiva paikallinen saa kiinni tarkoitetusta. Silloin tulee lost in translation –hetkiä, ja ne voivat olla aika turhauttaviakin, kun ei vain tule ymmärretyksi. Onneksi hymy on universaalia kieltä, ja kehonkielelläkin pääsee aika pitkälle!

Tämä viikko on kulunut todella nopeasti, ja koska meillä ei täällä ole nettiä asuinpaikassamme, en ole päässyt kertomaan kuulumisia. Asumme erään seurakuntalaisen kakkosasunnossa, jossa meidän lisäksemme asuu vuokralla eräs oikein mukava paikallinen rouva, joka meidän onneksemme puhuu hyvää englantia.

Tulevien viikkojen ohjelma on osaksi vielä auki, mutta se mitä nyt on suunniteltu kuulostaa mukavalta ja mielenkiintoiselta, ja jopa vähän jännittävältä! Nimittäin minua pyydettiin saarnaamaan paikallisseurakuntaan, tulkin kanssa tietenkin. Saarnan valmistaminen englanniksi ja täysin eri kulttuuritaustan ihmisille onkin aikamoinen haaste, mutta onneksi Kristus on meille kaikille sama.

                                                Kotitalomme, jonka 8. kerroksessa asumme
                                                         Näkymä huoneeni ikkunasta
                                                        Yhteistyöseurakunnan kirkosta
                                                   Kaohsiungin läpi virtaava joki
                            Metroaseman katto, joka ilmeisesti on paikallinen turistinähtävyys

lauantai 28. syyskuuta 2013

Viikko kuvina

Kulunut viikko, toinen viikko Taiwanissa, on kulunut todella nopeasti. Olen ollut iltaisin niin poikki, etten ole jaksanut päivittää blogia. Nyt kun muistelen kulunutta viikkoa ja kaikkea mitä olen saanut nähnyt ja kokea, en tiedä miten saisin kaiken raportoitua ilman, että tekstistä tulee pitkä kuin nälkävuosi. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, koitan kertoa kuvien avulla:

              Maanantaina oli vapaapäivä, ja vietimme sen käymällä Taipeissa (pääkaupungissa)
                  Kävimme Taipei 101:ssä, joka on yksi maailman korkeimmista rakennuksista
    Sen sisällä oli japanilaista teknologiaa, joka estää pilvenpiirtäjiä sortumasta maanjäristyksen vuoksi              (paikalliset kuvasivat tätä ihan villinä, me ihmeteltiin jenkkituristien kanssa, että mistä on kyse...)
                                                              Taipei 101 ulkoapäin 
                    Tätä paikalliset turistit kuvasivat joka puolelta, ja kyllähän mekin päästiin kuvaan...
                                                             Taipein keskustan huudeja
                    Shilinin yötori, jossa rahoista eroon pääseminen on tehty turisteille helpoksi... 
Kuva lähiaamupalaravintolastamme, Morning Burgerista. Kyllä, taiwanilaiset syövät aamupalaksi hampurilaisia!

Tiistaina oli rennompi päivä, suunniteltiin tulevia hommia ja osallistuttiin illalla ohjaajalähettiemme kotona pidettyyn seurakunnan pienryhmään.

Keskiviikkona osallistuttiin paikallisten vapaaehtoisten ja saksalaisten yhteistyölähettien mukana kahdelle vankilavierailulle. Vangit eivät olleen oikeastaan tuomittuja, vaan viisuminsa ylittäneitä maahanmuuttajia muista Aasian maista, jotka lähetetään takaisin kotimaahansa. Paikat ovat oikeastaan vankilan ja vastaanottokeskusten välimuotoja, mutta suomenkielistä termiä tälle ei oikeastaan ole. Englanniksi se on detension center. Kerron näistä tarkemmin myöhemmin. Näissä keskiviikon paikoissa ei saanut ottaa kuvia.

Torstaina osallistuttiin kouluvierailulle paikallisen seurakunnan vapaaehtoisten mukana. Seurakuntalaiset käyvät lähikoulussa opettamassa ongelmanratkaisutaitoja ja etiikkaa, evankeliointi on kielletty kouluissa. Lapset (12-13 -vuotiaat) olivat samanlaisia kuin Suomessakin, osa levottomampia kuin toiset. Opetin heitä samomaan hyvää päivää, ja kerroin millaista on Suomessa. 

Perjantaina lähdettiin taas vankilavierailulle, tällä kertaa vähän kauemmas, parin tunnin ajomatkan päähän.

                     Auringonnousua perjantaiaamuna klo 5.20. Lähtö vankilavierailulle alkoi klo 6.50.
                                Tässä paikassa sai ottaa kuvia, mutta ilman vankien kasvoja
       Vierailun jälkeen poikkesimme yhteen Taiwanin suurimmista turistikohteista, Sun Moon -järvelle.
   Lonely Planetin mukaan Sun Moon Lake on valtava järvi keskellä Taiwania. Olihan se iso ja             vesi kauniin turkoosia, mutta suomalaisena voin sanoa, että olen nähnyt suurempiakin.
 Taiwanissa on useita aboriginaaliheimoja, joista yksi asutti tämän järven seutua. Kävimme katsomassa heimon häätanssiesitystä. Huomatkaa, että kaikilla oli jalassa valkoiset Converset. Perinneasuun yhdistettynä aika villi look.
 Tänään lauantaina on vapaapäivä, ja ohjaajamme Sean vei meidät patikoimaan Hsinchun lähistöllä (tunnin ajomatka) oleville Five Fingers vuorille. Reitin suulla oli varoituskyltti edellisen taifuunin jäljiltä...
 mutta kun paikalliset menivät kyltistä huolimatta, niin mekin menimme, ja selvisimme hengissä!
 Tämä portaikko oli helpoimmista päästä ylösmentäessä, tie oli jyrkkä ja paikoin haastava tasaisella Pohjanmaalla kasvaneelle. Korkeimmillaan oltiin reilun kilometrin korkeudessa (meren pinnasta).
 Täällä näitä kasvaa villinä. Nähtiin myös valtavia perhosia, mutta ne olivat liian nopeita hengästyneelle turistille ikuistettavaksi...
 Trooppista metsää, ei suinkaan sademetsää. Sademetsiä ei ole Taiwanissa. Oli tarpeeksi trooppista mulle (lue: ötököitä jotka piti kummallista meteliä)
Patikointireitit lähtivät paikalta jossa oli monta isoa ja pienempää temppeliä. Yhdestä kuului kummallista huudonsekaista meteliä, kun paikallinen poppamies paransi potilastaan. Paikalla oli myös kauppiaita, jotka myivät temppelissä pyhitettyjä patsaita ihmisille kotijumaliksi. Tämä kuva on entisestä virkistyspuistosta temppelien vierestä. Tässä on joskus ollut suihkulähde.

Patikointi oli aikamoinen rutistus, varsinkin kun viime päivätkin ovat olleet aika haipakkaa. Loppupäivän voikin ottaa vähän rennommin pyykkiä pesten. Huomenna mennään vielä Hsinchun yhteistyökirkkoihin jumalanpalveluksiin, maanantaina koittaakin sitten siirtyminen seuravaan majapaikkaamme Kaohsiungiin.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

"Ylitse kaikkien rajojen" avautui aivan uudella tasolla

Kyse ei olekaan vain valtioiden rajoista tai aikavyöhykkeistä. Vaan siitä, että kieli- ja kulttuurieroista huolimatta ihmiset voivat ymmärtää toisiaan tasolla, jossa kielellä ei ole merkitystä. Eilen kävimme sairaalavierailulla pastori Chioun ja vapaaehtoisten joukon kanssa. Jakauduimme pienempiin ryhmiin (periaatteessa vapaaehtoiset kulkevat pareittain, me kiinaa taitamattomat vaan seurasimme perässä ja hymyilimme) ja lähdimme kiertämään osastoja. Työ oli yllättävän samanlaista kuin sairaalateologin homma Suomessa, kiersimme huoneen kerrallaan, joissain jäimme juttelemaan ja joissain vain kerroimme toiminnastamme. Vaikka en ymmärtänyt sanaakaan, niin ihmisten katseet olivat tunnistettavia. Yllätyneisyys, ilahtuneisuus siitä että joku kuuntelee, hämmennys, väsymys, pelko (meidän kohtaamamme potilaat olivat syöpäpotilaita) ja aivan erityisesti huoli omaisten kasvoilla.

Kierroksen jälkeen juttelin Chioun kanssa teologian opiskelusta, ja olin positiivisesti yllättynyt miten kaksi teologia eri kulttuureista voivat tuntea jonkinlaista teologien välistä sympatiaa. Kokemukset klassisten kielten opiskelusta herätti aivan erityistä "bondausta"!

Tänään osallistuimme kiinankieliseen jumalanpalvelukseen, jossa samainen pastori saarnasi. Tulkkauksen avulla onnistuin ymmärtämään pääpiirteitä saarnasta. Henkilökohtainen kohokohtani ja koetinkiveni oli saarnan jälkeinen todistusvuoro. Olin valmistellut sen etukäteen, että Chioun on helpompi tulkata puheeni seurakunnalle. Kerroin omasta kulttuurista ja siitä miten Jumala on toiminut minun elämässäni. Oli jännää puhua ihmisten edessä englanniksi ja rytmittää puhe tulkkaukseen sopivaksi. Myönteinen vastaanotto teki siitä myös kivaa!

Jumalanpalveluksen jälkeen ihmiset jäivät vaihtamaan kuulumisia ja auttamaan kirkon siivouksessa, kuka tarttui harjaan ja kuka moppiin. Tämä oli erityisen lämmittävä näky suntion silmille!

Iltapäivällä osallistuimme englanninkieliseen jumalanpalvelukseen. Se toteutettiin niin, että pelkän saarnaamisen sijaan pastori pisti joukon pienryhmiin ja antoi kysymyksiä joita pohtia aiemmin luetun ja kuullun perusteella. Mieleeni tuli lähinnä kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että Luther oli oikeassa siinä, että äidinkieli on paras uskonkieli. Vaikka ymmärrän englantia, uskonasioita on helpompi pohti suomeksi. Toiseksi se, että ainoastaan suomalaiset eivät ole ujoja ja hiljaisia. Pienryhmässämme oli meidän suomalaisten lisäksi ainakin jenkkejä, taiwanilaisia ja puolalaisia, ja kiusallista hiljaisuutta ("kuka sanoo ensin jotain") kesti yllättävän pitkään. Tuli kotoisa olo.

Ja Taiwanissa matkustaneille tiedoksi, että tänään kohtasin "stinky tofun", tosin se oli kuulemma mietoa, eikä mun tarvinnut kohteliaisuussyistä syödä koko annosta. Maistoin. Maku oli ok. Hajua mietin hetken, että mistä tämä on tuttu. Sitten kollegani Maria kommentoi sen muistuttavan hevosen jätöksiä, ja se oli osuva kuvaus. Sen jälkeen en pystynyt syömään enempää.

Esirukouspyyntö meidän puolestamme
Valmistelua ennen jumalanpalvelusta


perjantai 20. syyskuuta 2013

Usagi tulee, vai tuleeko?

Taifuuneilla, niin kuin hurrikaaneillakin, on aina erisnimet. Tämä, jonka me kohtaamme jossain muodossa, on saanut nimen Usagi. Vielä on hyvin epävarmaa missä määrin se vaikuttaa täällä pohjoisissa osissa saarta, mutta myrskyn ydin ei ole tänne tulossa, joten meillä ei oikeasti ole mitään hätää. Mutta jännittävää se on silti, en ole koskaan päässyt kokemaan trooppista myrskyä, jolla on nimi. (Tapanimyrskyä 2011 en laske, koska se ei ollut trooppinen, vaikka viikko ilman sähköä olikin aika eksoottinen kokemus...)

Eilen ja tänään olemme saaneet viettää vapaapäiviä. Eilen kävimme Taiwanin suurimassa ostoskeskuksessa, jonka nimi on aika osuva: Big City. Se oli todella kuin kaupunki yhden katon alla. Ja aika hulppea sellainen. Sinne pääseminen oli kanssa aika jännä seikkailu, matkustimme ensimmäisen kerran paikallisella bussilla. Kun painaa nappia jäädäkseen pois kyydistä, se ei vaan piippaa kerran tylsästi niin kuin Suomessa, vaan laulaa!

Tänään etsimme pankkia, jossa vaihtaa käteistä rahaa enteiksi (Taiwanin raha on New Dollar), mutta saimme huomata niiden olevan kiinni kuun juhlan vuoksi. Kaikki kaupat kyllä olivat auki, ja vietimmekin tovin kierrelen keskustan kauppoja. Niissä kun on ilmastointi. Ilma ulkona on lämmin, edelleen +30, mutta sateinen ja hyvin kostea. Melkein kuin menisi vaatteet päällä uimaan.

                                                             Hsinchu city by night
               Tästä laulavasta bussista on myös videokuvaa, mutten onnistunut liittämään sitä tänne. 
        ltapala. Tuntui jotenkin erilaiselta, vaikka samoja nuudeleita on tullu syötyä kotipuolessakin.
                                                   Hsinchun rautatieaseman edustalta
                                              Paikalliset viettämässä lomapäivää, ja Maria
               Tämä paikka ilmeisesti järjestää häitä, tai ainakin hääkuvausta. Aika jännä yleisilme.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Happy moon festival!

Taiwanissa (ja Kiinassa) vietetään tänään ja huomenna kuun juhlaa, joka on yksi kolmesta tärkeistä juhlapyhistä. Kaikki grillaavat tänä iltana, vaikka grillaaminen ei yleisesti ole täällä niin tavallista. Hsinchun taivaan ylle kerääntyy kuulemma mahtava savupilvi kaiken sen käristämisen jälkeen. Seminaarillakin oli oma barbeque tänä iltana, ja pääsimme tutustumaan muihin talon asukkaisiin (joita ei juuri koskaan näy käytävillä, taitavat olla ahkeria opiskelijoita!).

Kuun juhlaan liittyy tiettyjä kansantaruja, joista uteliaille lisää : http://en.wikipedia.org/wiki/Mid-Autumn_Festival

Kuun juhlaan liittyy kuulemma myös mahtavat ilotulitukset, mutta tänä iltana taivas on tarjonnut ihan omanlaisensa ilotulituksen. Taiwania lähestyvän taifuunin edellä tulee sadetta ja mahtavat salamat ovat täyttäneet taivaan tänä iltana. Ukkonen ei kuitenkaan ole ihan lähellä, eikä taifuunikaan iske tänne Pohjois-Taiwaniin, vaan sen keskus jää etelämmäksi. Meidän onneksemme. Kovaa tuulta ja sadetta kuitenkin on luvassa lähipäivinä, mutta ei kuitenkaan niin kovaa, ettei ulkona voisi liikkua. Mieleeni tulee "Nalle Puhin tuulinen päivä" jolloin tuuli niin lujaa, että Nalle Puh ja Nasu lensivät tuulen mukana Pöllön luo puuhun.

Viime päivinä olemme tutustuneet myös seminaarin kirjastoon, joka on hyvin kattava teologinen kirjasto. Opiskelijatovereilleni erityishuomio: miltä tuntuisi kirjoittaa gradua tällaisilla lukupaikoilla? :)




tiistai 17. syyskuuta 2013

Kaukoidän ihmeitä

Takana on nyt kolme kokonaista päivää. Ne ovat olleet niin täynnä jännittäviä uusia elämyksiä, että aika tuntuu pidemmältä. Tuntuu kuin olisin ollut täällä jo viikon. Saavuimme lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sunnuntaina kävimme ostoksilla paikallisessa supermarketissa, osallistuimme englanninkieliseen jumalanpalvelukseen ja vielä illalla saimme olla mukana erään lähettiperheen kotona pidetyssä raamiksessa. Maanantaina ja tänään, tiistaina, olemme käyneet läpi harjoittelun ohjelmaa, pitäneet suomikoulua lähettien lapsille ja olleet mukana sekä äiti ja lapsi -ryhmässä että peli-illassa. Kuulostaa ehkä aika rennolta, ja sitä se onkin, paitsi että kun ulkona on yli +30, ruoka ja tavat ovat uusia, kaiken uuden omaksuminen vie hurjasti energiaa.

Ruoka on ollut hyvää. Tähän mennessä ei ole tullut voimakkaita yök-reaktioita, paitsi sunnuntaina ruokakaupan maistiaispöydällä tarjolla olleet kananvarpaat jätin väliin. Tee on hyvää ja kahviakin saa. Puikoilla syömisessä ja ruokatavoissa on vielä opttelemista, mutta ei ole nälkä jäänyt sen vuoksi ettei saa haarukkaa. Hidasta se on. Nuudeleiden imuroiminen suuhun ja kumartuminen lähelle pöytää pitää muutaman kerran harjoitella ennen kuin se tuntuu normaalilta.

Liikenne on hullua. Varsinkin ruhka-aika alkuillasta oli uskomattoman meluista ja pakokaasuista. Skoottereita on enemmän kuin tähtiä taivaalla, ja ihmisillä ei tunnu olevan minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Onneksi alue, jolla asumme, on rauhallisempaa ja hiljaisempaa.

Tutustuminen lähetystyöhön ja sen eri puoliin on alkanut sopivan pehmeällä laskulla. Siitä mitä Taiwanissa tehdään ja minkä puolesta rukoillaan voin myöhemmin kertoa enemmän.


                                                                    Riisiä ja possua
                                                    Vihreää teetä ja omenaa (nam!)
                                                 Aamupalaravintolan kanamunarulla
                                                       Paikallisen "unicafen" jono
                                                             "Unicafen" lounastajat
                                                Seminaarin katolla voi mm. kuntoilla
                                                       Ja pestä ja kuivata pyykkiä
                                                            Tai katsella maisemia
                                                                  "Jalkakäytävä"

maanantai 16. syyskuuta 2013

Jet lag, kulttuurishokin poikanen ja muuta sen semmoista


LYHYT KUVAKERTOMUS MATKASTA PERILLE TAIWANIIN

                                                  Juuri ennen lähtöä Helsinki-Vantaalla
                                                      Hong Kongin lentokentältä
                                                                     Joka oli suuri
                                                               Ja vuorten juurella
                                               Näkymä Hsinchun kotimme parvekkeelta
          Ja sen keittiö, jossa ei ole jääkaappia, mutta sähköllä toimiva astioiden kuivauskone löytyy

Matka sujui pääpiirteissään hyvin. Lento Helsingistä Hong Kongiin kesti 9 tuntia. En koskaan saa nukuttua lentokoneissa, eikä tämä ollut poikkeus. Hong Kongissa hengattiin viitisen tuntia, kunnes vaihtolento Taipeihin lähti tunnin myöhässä. Taiwanissa tuli vastaan kostean lämmin yli +30 asteen helle, jonka vastaanottoa ei helpottanut se, että jalassa oli farkut ja lentoa varten laitetut tukisukat ja hiostavat nahkakengät. Sukat tosin muistin vasta Hong Kongissa, ja vedin ne väkisin jo paisuneisiin nilkkoihini.

Asumme toisen harjoittelijan, Marian, kanssa Hsinchun teologisen seminaarin asuntolassa. Kotimme on viihtyisä ja hyvin varusteltu, ainoana miinuksena jääkaapin puuttuminen. Onneksi ulkona syöminen on halpaa, ja olemmekin jo parin päivän aikana saaneet tutustua paikalliseen ruokakulttuuriin, viereisen yliopistokampuksen ruokatarjontaan ja niihin puikkoihin(!). Näistä kaikista lisää myöhemmin.

Vastaanotto on ollut lämmin (myös muutenkin kuin sään puolesta) ja meistä on pidetty hyvää huolta. Pieniä kulttuurishokin poikasia on ollut ilmassa, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Vessapaperia ei laiteta pönttöön, vaan sen viereiseen roskikseen (siihen tottuu) ja roska-auto, johon roskat parin päivän välein viedään, laulaa jäätelöauton tavoin (en tiedä voiko siihen tottua?).

Tällä hetkellä kello on paikallista aikaa 00.25, enkä saa nukuttua. Suomessa kello on 19.25. Ensimmäisenä yönä olin liian jännittynyt ja adrenaliinin vallassa nukkuakseni. Toisena yönä nukuin kuin tukki, kai liian unettomuuden jälkeen. Nyt ei nukuta. Lieneekö jet lag?