perjantai 1. marraskuuta 2013

Erilaista elämää

Seitsemäs viikko Taiwanissa on kulunut flunssan rytmittämänä. Isojen vauvojen puolella kaikki ovat olleet vuorotellen kipeinä, ja tietysti se tauti tarttui meihinkin. Ensin Maria sairasti, ja sitten oli minun vuoro. Onneksi ei oltu yhtä aikaa pahimmassa vaiheessa, niin pystyttiin tekemään töitä ja sairastamaan vuorotellen. Minut tämä tauti lamaannutti sohvan pohjalle jopa pariksi päiväksi, en muista koska olisin viimeksi ollut niin kuumeen kourissa kuin näinä päivinä. Onneksi nyt olo alkaa jo helpottaa, ja toivon mukaan tauti antaa periksi viikonlopun aikana, niin että pystyn antamaan täyden panostuksen ensi viikolla, jonka vielä vietämme täällä orpokodissa.

Aika täällä on taudista huolimatta ollut mielenkiintoista ja avartavaa. Alkuviikosta tänne tuli taas uusi asukas. Tämä pieni ressukka on saanut osakseen niin monta vaivaa, ettei kaikkia vielä edes täysin tunneta. Hän syntyi ison huulihalkion kanssa, joka leikattiin ja hoidettiin hyvin. Sen lisäksi hänellä on ilmeisesti epilepsia, sillä hän saa usein kohtauksia. Hänen tulonsa tähän maailmaan oli hyvin dramaattinen, sillä hän sai kohtauksen synnytyksen aikana, oli liian pitkään ilman happea ja häntä jouduttiin elvyttämään puoli tuntia. Ilmeisesti tämän seurauksena hänellä on myös aivovammoja, joiden laajuutta ei vielä tiedetä. Tämä ressukka on nyt viisi kuukautta vanha ja pieni kuin kuukauden ikäinen.

Pääsin tapaamaan häntä ja hänen äitiään ennen kuin flunssa vei minut pois pelistä pariksi päiväksi. Hänen äitinsä ei antanut häntä pois siksi, ettei olisi rakastanut häntä. Äiti hoiti ja rakasti häntä hyvin ja paljon, sen saattoi nähdä ensisilmäyksellä. Äiti toivoo lapselleen parempaa elämää kuin itselleen. Koska lapsi syntyi monien tuskien kanssa, lapsen isä pitää lastaan kirottuna, eikä halua olla missään tekemisissä tämän kanssa. Vanhemmat eivät ole naimisissa, mutta äiti ei halua jättää poikaystäväänsä, vaikka tämä onkin toisinaan väkivaltainen ja on viinapäissään heittänyt perheensä ulos keskelle taifuunia. Äiti teki siis sen, mihin pystyi ja minkä uskoo olevan lapselleen parhaaksi. Joskus rakkaus saa tällaista aikaan.

Tämän lapsen hoito on hyvin haasteellista, ja sen lisäksi orpokodin hoitajilla on vastuullaan 11 muuta vauvaa, ja lisää on tulossa. On ollut todella hienoa saada olla auttamassa tässä työssä, niillä lahjoilla mitä itselläni on. Lähinnä olen leikkinyt isompien vauvojen kanssa ja auttanut ruokkimisessa. Lisäkädet vapauttavat hoitajien kädet haastavampiin hommiin.

Minulla ei ole hirveän paljon kokemusta lapsista, mutta silti pystyn tekemään jonkinlaisia havaintoja siitä, miten nämä lapset eroavat ”tavallisista” lapsista. Orpokodin lapset oppivat asioita paljon hitaammin kuin lapset, joilla on vanhempansa opettamassa. Vanhin näistä on 11 kuukautta vanha, mutta ei juurikaan osaa vielä muodostaa sanoja. Siksi hänet annettiin sijaiskotiin saamaan erityishuomiota ennen kuin hän pääsee adoptiovanhempiensa luo. Nämä lapset kuulevat ainakin neljää eri kieltä, eivätkä he yksinkertaisesti saa tarpeeksi huomiota, että ehtisivät oppia. Siksi tärkeintä mitä vapaaehtoiset voivat tehdä, on ottaa syliin ja antaa aikaansa. Olla vain läsnä.

Välillä tämä on aika sydäntä särkevää. Välillä mietin, että mitä näistä lapsista tulee ja millaista heidän elämänsä tulee olemaan. Mutta toisaalta uskon, että näiden lasten asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Osa lapsista on sosiaalihuollon tänne sijoittamia, koska heidän vanhempansa ovat jotenkin kaltoin kohdelleet heitä. Ja suurimman osan ajasta nämä lapset vaikuttavat tyytyväisiltä ja iloisilta. Väsyneenä, nälkäisenä ja sairaina nämä lapset ovat aivan yhtä rasittavia kuin ”tavallisetkin” lapset.


Kuuluu tänne muutakin kuin orpojen kanssa eloa ja flunssan kanssa taistelua. Viime sunnuntaina päästiin mukaan kaksikieliseen jumalanpalvelukseen, jossa siis kaikki toistettiin kiinaksi ja englanniksi. Torstaina pidimme vapaapäivän, ja yksi amerikkalaisista lähetystyöntekijöistä vei meitä ulos lounaalle ja paikalliseen kampaamoon hiustenpesuun. Hiusten pesu kampaamossa on joku täkäläinen (ehkä myös amerikkalainen?) tapa hemmotella itseään, siihen kuuluu siis myös niskan ja hartioiden hierontaa ja hiusten föönaus ja kampaus. Oli aika hemmottelua, vaikka tuntuikin siltä, että jotain jäi puuttumaan kun yleensä hiuksia myös leikataan kuin käyn kampaajalla. Huomenna on taas sunnuntai, ja tällä kertaa päästään johonkin toiseen kirkkoon. En ole ihan varma mikä kirkko ja missä se oli, mutta me ollaan jo totuttu siihen, että meitä viedään jonnekin ja aina kaikkialla on otettu hyvin vastaan.

Tällä kertaa ei valitettavasti ole paljoa uusia kuvia, mutta tässä muutamakuva meidän viikon yhdestä kohokohdasta: lihasimpukkapastalaatikosta (kun makaroneja ei löytynyt kaupasta). Oli hyvää!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti