torstai 7. marraskuuta 2013

Perjantain kunniaksi

Perjantai on saapunut orpokotiin. Päivä ei sinänsä eroa muista päivistä, lasten päivärytmi on aina sama. Paitsi silloin kun joku luotettava vapaaehtoinen tai sijaisperhe vie jonkun lapsista ulos, ihmettelemään maailmaa ja saamaan henkilökohtaista huomiota. Tällä viikolla orpokodissa on kaikunut joka ilta äänekästä itkua, johon ei tunnu auttavan mikään. Yksi tytöistä, lempinimeltään Cookie, viettää usein aikaa yhden työntekijän kotona, mutta nyt tämä perhe on sairastunut flunssaan, eikä ole muutamaan päivään hakenut Cookieta vierailulle. Luonnollisesti tämä ikävöi saamaansa huomiota ja rakkautta. Toki kaikkia rakastetaan täälläkin, mutta se rakkaus pitää jakaa monen muun lapsen kanssa.

Meidän viikko täällä on kulkenut aika lailla talon tahtiin. Keskiviikkona pidettiin vapaapäivä ja käytiin ihmettelemässä läheistä ostoskeskusta. Se oli valtava, ja siellä oli myös huvipuisto ja hotelli. Vähän niin Tuurin kyläkauppa, mutta hulppeampi. Eipä sieltä hirveästi mitään tullut ostettua kun kaupat olivat Guccia ja Ralph Laurenia, mutta siellä oli Subway!

Eilen käytiin ruokaostoksilla tuossa läheisessä supermarketissa. Maria hankki tänne tullessamme kansainvälisen ajokortin, ja nyt se pääsi ekan kerran käyttöön. Kieltämättä hieman jännitti, ei siksi että olisin epäillyt Marian ajotaitoa, vaan täkäläisen hullun liikenteen puolesta. Onneksi kaikki meni loistavasti, hullut skootterikuskit eivät aiheuttaneet edes läheltä piti -tilanteita.

Koska aikamme täällä orpokodissa on tulossa päätökseen (lähdemme sunnuntaina Hsinchuun ja kohti uusia seikkailuja, joita minun kohdalla on jäljellä vielä kaksi viikkoa), ostosreissumme tarkoituksena oli lähinnä ostaa hedelmiä ja jotain pientä hyvää läksiäisiksi orpokodin työntekijöille. Trooppiset hedelmät, kuten papaijat ja guavat, ovat täällä moninkerroin edullisempia kuin Suomessa ja tietenkin paremman makuisia. Siksi niitä pitää tankata vielä kun voi! Suosikikseni on tullut papaija, joka on aivaan taivaallisen hyvää.

Kulunutta viikkoa on varjostanut vielä tämä flunssa, jonka pahin vaihe on onneksi ohi, mutta nuha ja yskä ovat uskomattoman sitkeitä. Toivoisin sen jo hellittävän, ettei koko loppu aika täällä kulu niistäen ja köhien. Saa muistaa rukouksissa!

 Kaksikieleisen kirkon tiloista (myöhemmin täynnä ihmisiä)
 muumitalon portaikkoa
 Täkäläisen Tuurin kyläkaupan tyyliä
 Ostoskeskuksessa oli myös pala pohjoista
 Arki rullaa
 Edelleen se ostoskeskus, en osaa siirtää kuvia järjestykseen :)
 Amerikkalaisten perustamasta kirkosta, pianoa soittaa Cheryl
 Lähihuudeja
Samaisen kirkon pappi, jolla oli mikki hiiri -solmio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti