Orpokoti kuin muumitalo

Viime torstaina muutimme Kaohsiung cityn ruuhkien ja pakokaasujen ulottumattomiin. Olemme edelleen Kaohsiungin alueella, mutta pienessä lähiössä vuoren rinteellä. Täällä toimii amerikkalaisten perustama orpokoti, nimeltään Taiwan Xi En, joka ottaa vastaan orpovauvoja ja etsii niille uuden kodin taiwanilaisen adoptiotoimiston avulla. Orpokodin perustajat ovat kristittyjä, ja he tekevät yhteistyötä Taiwanissa toimivien lähetystyöntekijöiden kanssa. Me vietämme täällä seuraavat kaksi viikkoa auttaen kaikenlaisissa hommissa.

Henkilökohtaisesti kyllä hieman arvelutti, että onkohan minusta täällä mitään apua, kun en ole mikään ässä vauvojen hoidossa. Onnekseni olen saanut kuulla, että täällä on myös paljon muuta hommaa. Luvassa on siis myös siivousta, pyykkäystä ja Amerikasta lahjoitettujen lastenvaatteiden järjestelyä kokojen ja värien mukaan. Erityisesti tuo järjestelyhomma kuulostaa miellyttävältä kaltaiseni neuroottisen järjestelijän korvissa. Totta kai autamme myös vauvojen hoidossa, mutta täällä on niin monta palkattua lastenhoitajaa, että meidän ei tarvitse oikein muuta tehdä kuin leikkiä ja auttaa syöttämisessä.

Orpokodin tilat sijaitsevat kahdessa yhdistetyssä talossa, jotka tuntuvat olevan taiwanilaisen omakotitalon jonkinlainen tyypillinen muoto. Talot ovat vieri vieressä, ja tontti talon edessä ja takana on minimaalisen pieni. Tilaa riittääkin sitten ylöspäin. Talot ovat korkeita, mutta kapeita. Neljä asuinkerrosta plus viides kerros kattoterassille, jossa tapahtuu mm. pyykinpesu. Meidän huoneemme on neljännessä kerroksessa, ja välillä portaissa ravaaminen kerroksesta toiseen tuntuu kuin eläisi muumitalossa. Muumitalolta tämän vaikuttaa myös siksi, ettei tämä vaikuta orpokodilta. Sana orpokoti tuo mieleen ankeutta ja kurjuutta, mutta ei näiden lasten elämä ole sellaista. Toki olisi aina onnellisinta, että jokainen lapsi saisi elää vanhempiensa tai sukulaistensa hyvässä hoidossa, mutta jos se ei ole mahdollista, tämä on toiseksi paras vaihtoehto. Muumitalossakin hengaa usein porukkaa, jolla ei ole muuta paikka minne mennä.

Pohjakerroksessa on olohuone ja keittiö, ja me saamme itse kokata ruokamme, mikä on aivan ihanaa vaihtelua jatkuvaan ravintoloissa syömiseen. Torstaina tänne tullessamme kävimme täyttämässä varastomme viikoksi eteenpäin, ja jo nyt olemme saaneet aamuisin kaurapuuroa ja päivisin muun muassa salaattia, pastaa ja sitä perunoita ja jauhelihakastiketta. Niin hyvää kuin paikallinen ruoka onkin, on ollut ihana tehdä itse ruokaa, sen rajoissa tietysti mitä kaupasta löytyy. Täällä vietetyn ajan jälkeen minulla on vielä kaksi viikkoa aikaa nauttia taiwanilaisista herkuista, joita en itse osaa tehdä.

Kauheasti emme ole vielä ehtineet tekemään, sillä olemme olleet täällä vasta muutaman päivän, mutta isommat vauvat ovat tulleet tutuiksi. Täällä on kapasiteettia 14 vauvalle, ja tällä hetkellä niitä on 11. Pienet ovat tosi pieniä, uusin tulokas on muutaman päivän ikäinen ja tuli tänne samana päivänä kuin mekin. Isommat vauvat ovat tällä hetkellä kaikki poikia, muistaakseni noin 8-11 kuukautta vanhoja. Vanhin tosin lähtee maanantaina sijaiskotiin odottamaan pääsyään adoptiovanhempiensa luokse, mutta kuulemma kaksi uutta odottaa jo pääsyään tänne.

Liitän tähän mukaan muutaman kuvan täältä. Meille annettiin lupa niiden ottamiseen ja julkaisemiseen blogissa. Orpokodin puolesta pyydettiin vain, ettei kuvat päätyisi facebookkiin ja siksi pyydänkin myös teiltä, ettette levittäisi niitä sinne. Tämä siksi, että facebook on niin maailmankattava media, että siellä ei ikinä tiedä mikä leviää kenellekin ja minne asti. Orpokodilla on oma facebook-sivu ja nettisivut ja sieltä voi levittää kuvia miten haluaa (löytyy googlella: Taiwan Xi En)

Näkymä huoneemme ikkunasta, kaikki talot näyttää samalta!

Keittiö ja olohuone ovat oikeastaan saman kerroksen kaksi tasoa

Hienot on röpellit, mutta täällä ei oo näille tarvetta. Talo on ihanan viileä.

 Olkkarissa voi makoilla. Telkkarikin on, mutta kaikki kiinaksi. Onneksi täällä on netti.

 Meidän huone on oikein mukava: ei torakoita, ja löytyy ilmastointi.

 Tässä on isojen vauvojen seniori James, joka lähtee maanantaina sijaisperheeseen.

 Bruiseria (lempinimi, oikea nimi kiinalainen ja vaikea muistaa) kiinnostaa kun Jonathan syö.

 Scooter (lapsille annetaan lempinimi, ja adoptiovanhemmat saavat antaa oikean nimen), joka näyttää tässä alakuloiselta, mutta on oikeasti aika iloinen kaveri.

 Sparky, Kai ja Scooter

 Princess kävi kyläilemässä poikien luona.

 Kai, eli Kaitsu, herttainen pieni veijari. 

 Jonathan, jota mä kutsun Joonataniksi, jolla on onnekseen on jo adoptioperhe odottamassa.

Bruiser, jolla on kaikkein paras nauru, kähisee kuin gangsteri ja irvistää samalla! Yritin ikuistaa sen, mutta lopputulos ei kyllä anna oikeutta liveversiolle. Vielä on kaksi viikkoa aikaa yrittää saada parempi.