Sellainen soppa

Viime viikko kului monenkirjavissa merkeissä, niin kuin aikaisemmatkin viikot. Täällä on pitänyt tottua siihen, ettei kaikki mene läheskään aina niin kuin on etukäteen sovittu. Kun uusi viikko alkaa, alkaa myös vatsan pohjassa tuntua jännitys sen puolesta, mitenkähän kaikki tällä viikolla loppujen lopuksi menee. Joka aamu on vähän niin kuin joulukalenterin luukku, koskaan ei tiedä tarkalleen mitä sieltä tulee, ja joskus se yllättää enemmän ja joskus vähemmän.

Se tuskin poikkeaa oikeiden lähetystyöntekijöiden arjesta suuresti? Vaikka heistä monet toki osaavat paikallista kieltä ja vietettyään maassa pidemmän ajan ovat tottuneempia paikalliseen kulttuuriin, uskon silti, että juuri tämä kokemus on antanut jonkinlaisen kuvan lähetystyöntekijöiden arjesta. Toki se on myös ollut hyvä oppitunti kaltaiselleni neuroottiselle etukäteen suunnittelijalle. Voisin todellakin oppia paikallisilta joustavuutta ja taitoa sopeutua muuttuviin tilanteisiin!

Alkuviikko oli ihanan rento, pääsimme käymään saaren eteläkärjessä upeissa rantamaisemissa (minne palaamme lomaviikollamme) ja katsomaan hyväntekeväisyyskonserttia, jossa esiintyi mm. paikallinen kirkkokuoro ja samaisen seurakunnan jäsen, joka on myös taiwanilainen säveltäjä-sanoittaja-laulaja. Kaikki laulut olivat tietysti mandariinikiinaksi, paitsi the Beatlesien Let it be. Se onkin sitten soinut päässäni (roska-auton laulun lisäksi) jo useamman päivän.

Torstaina vierailimme yhdessä Kaohsiungin useista yliopistoista. Eräs seurakunnan jäsenistä toimii siellä opettajana ja hän pyysi meitä vierailemaan ja kertomaan opiskelijoille suomalaisia sanontoja, jotka edustavat suomalaista ihmisistä välittävää asennetta. Ja mehän esiteltiin, ensin toki piti etsiä wikipediasta muutama sopiva sanonta, kun ei tullut muuten mieleen.

Torstaille suunniteltu kotivierailu siirtyi yllättäen perjantaille, joka oli alun perin suunniteltu meidän vapaapäiväksemme. Mutta vierailu oli niin mahtava kokemus, että se korvasi sen harmituksen, jota suunnitelmien muuttuminen aiheutti. Seurakunta vierailee silloin tällöin erään jäsenen kotona, joka on halvautunut kaulasta alaspäin. Koska hän ei pääse itse kirkkoon, niinpä kirkko menee hänen luokseen. Ja kirjaimellisesti sinne Kaohsiungin rannalla sijaitsevan vuoren rinteelle raahattiin kaikki tykötarpeet, soittimet, ruokaa ja espressokone. Koko ilta vierähti upeissa maisemissa, hyvässä hengessä, loistavan ruoan ja musiikin kera. Samainen säveltäjä ja osa kuorosta oli mukana.

Viikonloppuna lähdimme taas reissuun, ja tällä kertaa juna vei meidät Pingtung Cityyn, joka on lähellä sijaitseva hieman pienempi kaupunki. Paikallisessa seurakunnassa on lauantai-iltaisin nuortenilta ja tällä kertaa sen aiheena oli Suomi, ja vetonaulana olimme me. Saliin tullessamme tuli sellainen olo, että olemme saapuneet keskelle yhdistettyjä itsenäisyyspäivän ja joulun juhlallisuuksia. Tarjolla oli paikallisten ruokien lisäksi pastori Selman leipomaa pullaa sekä juuresgratiinia tavalla, jonka suomalainen lähetystyöntekijä oli opettanut seurakunnan evankelistalle. Lisäksi Selma oli tehnyt kotikaljaa, josta Suomessa ollessani en ole koskaan välittänyt, mutta nyt se maistui taivaalliselle. Se kai kertoo siitä, miten ikävöin suomalaista ruokaa.

Nuortenilta oli kuulemma menestys, sillä paikalla oli tavallista enemmän nuoria ja osa oli ensimmäistä kertaa kirkossa. Siis kirjaimellisesti ensimmäistä kertaa kristillisen kirkon tiloissa ja toiminnassa. Se tuntuu suomalaisena välillä aika hurjalta. Osa heistä tuli paikalle myös sunnuntaina jumalanpalvelukseen, kuulemma koska he halusivat vielä nähdä meidät. Toivon mukaan heille jäi jotakin muutakin käteen kuin meidän naamamme valokuvissa, jotka todennäköisesti leviävät facebookissa ympäri Aasiaa.

Sunnuntaina sain myös kunnian kivuta saarnatuoliin, tulkin kanssa tietysti. Saarnaaminen englanniksi ja tulkin kanssa vuorotellen oli aika mielenkiintoinen kokemus. Piti pysytellä suunnitelmassa, sillä tulkilla oli kiinaksi käännetty versio etukäteen kirjoittamastani saarnasta, eikä hänen englanninkielentaitonsa olisi riittänyt yllättäviin muutoksiin. Saarnan valmistelu oli myös haaste, sillä oli mietittävä erityisen tarkkaan kontekstia. Mitä voi sanoa erilaisessa kulttuurissa kasvaneille ihmisille, jotka eivät välttämättä ymmärrä asioista, jotka ovat itselle itsestään selviä. Kontekstuaalista teologiaa käytännössä? Kaiken kaikkiaan kokemus oli miellyttävä ja antoisa, ja toivon mukaan Jumalan puhutteli kuulijoita kauttani tai minusta huolimatta.

Sunnuntai-iltana, ilmeisesti lauantain Suomi –illan inspiroimana, haaveilin keitetyistä perunoista ja jauhelihakastikkeesta. Sen sijaan kävimme syömässä meksikolaisessa ravintolassa, jonka omistaja oli oikein mukava Manuel, ja ruoka todella hyvää, vaikka ei vastannutkaan haaveitani. Jumala kai kuuli toiveeni, ja maanantaina saimme nauttia pastori Selman kotona suomalaiseen tyyliin valmistettua makkarakeittoa ja hapankorppuja. Se oli ikimuistoinen makkarakeitto, herkullista ja todella kotoisan makuista. Myöhemmin kun syön makkarakeittoa kotona Suomessa, se tuskin enää maistuu yhtä hyvältä kuin tänään tuhansien kilometrien päässä kotoa.

                                                 Konserttipaikka eli Datong art center

 Norjalaisten lähetystyöntekijöiden perustama leprasairaala, johon suunnitellaan uutta käyttöä

                                                             Kotivierailun maisemia

                                                           Suomi-illan tunnelmaa