Kuukausi kauniilla saarella

Vihdoinkin on koittanut maanantai, vapaapäivä, jolle ei ole suunniteltu mitään valmista ohjelmaa. Viime päivät ovat olleet opettavaisia ja antaneet hienoja elämyksiä, mutta samalla puristaneet kaikki mehut tästä eskariharjoittelijasta. Ihan kirjaimellisestikin, se määrä mitä yksi ihminen voi hikoilla tässä kostean kuumassa säässä ihmetyttää edelleen. Koko ajan on joku paperipyyhe käsillä, millä pyyhkiä hikeä otsalta.

Ei tämä maanantai ihan harakoille ole mennyt, sillä tänään on ollut aikaa myös valmistella tulevia juttuja. Siinä mielessä tämä ei ole ollut vapaapäivä ihan sanan täydessä merkityksessä, mutta ei se haittaa. Pääasia on se, ettei tarvitse olla koko ajan liikenteessä, tai siis ainakaan päivän kuumimpaan aikaan. Tulevaa saarnaa ja muita juttuja on paljon mukavampi valmistella metrin etäisyydellä täysillä pauhaavasta tuulettimesta. Oikeastaan mitä tahansa on mukavampi tehdä metrin etäisyydellä tuulettimesta.

Ja ettei nyt aivan menisi helteestä valittamiseksi, mainittakoon, että olen täällä helteestä huolimatta hyvin mielelläni. Olen oppinut paljon tämän kuukauden aikana, jonka olen saanut viettää täällä. Kun katson taaksepäin sitä minua, joka vielä teki lähtöä tänne, voin sanoa sille, että älä huoli, kyllä sinusta pidetään huoli. Sekä paikalliset ihmiset, että Jumala.

Viime viikonloppuna me saimme vierailla Fangliaossa. Se on taiwanilaisen mittapuun mukaan pieni kylä noin tunnin ajomatkan päästä täältä Kaohsiungista, ”vain” 30 000 asukasta. Siellä pääsimme osallistumaan paikallisen taiteilijayhdyskunnan järjestämille art bazaar –kyläjuhlille. Taiteilijat avasivat kotiensa ovet ja opettivat ihmisiä tekemään taidetta. Seurakunta oli mukana juhlahumussa, ja heidän teltallaan pääsi tekemään pieniä käsitöitä ja mittauttamaan verenpaineensa. Tätä voisi hyvin kuvailla tavoittavaksi työksi. Se miten paljon ihmisille kerrottiin seurakunnan toiminnasta jäi hieman hämärän peittoon, sillä kaikki tapahtui kiinan kielellä. Mutta me päästiin tekemään mosaiikkeja, ja se oli kivaa ja riippumatonta kielestä!

Kun portugalilaiset löysivät Taiwanin saaren 1544 (kulkivat ohi, eivät käyneet maissa), he nimesivät sen omalla kielellään ”Ilha Formosa”, joka tarkoittaa kaunista saarta. Taiwan on kieltämättä näyttäytynyt kauniina myös minulle. Toki jokaisella valolla on varjonsa, eikä niiltä välty täälläkään. Muun muassa köyhyys ja ihmisten kaltoin kohtelu ovat Taiwanin negatiivisia puolia. Toki köyhyys on globaalia ja ihmisiä kohdellaan huonosti myös ihan kotosuomessa, mutta vieraassa kulttuurissa sitä pääsee näkemään asioita erilailla, kun mikään ei ole omalle katseelle itsestään selvää. Se saa miettimään omia ajatuslukkoja ja päähänpinttymiä, kenties liikuttelemaan paikalleen ruostuneita asenteita. Se vanha klisee, että joskus on mentävä kauan nähdäkseen lähelle, pitää paikkansa. Kauneinta Taiwanissa on ihmisten ystävällisyys, sillä se tuntuu useimmiten aidolta ja vilpittömältä, vaikka yhteinen kieli puuttuisikin.

Tässä hieman kuvia viikonloppureissultamme: